Zetorin kunnostusta 2

Kysymyksiä, kommentteja ja remonttivinkkejä kaikkiin Zetoreihin ja Ursuksiin

Re: Zetorin kunnostusta 2

ViestiKirjoittaja tommi » 12 Maalis 2013, 07:24

Oli aika, jolloin Suomesta ei saanut pääomia viedä ulos, oli aika jolloin yritettiin tehdä mahdollisimman paljon itse, ettei valuutta valu ulkomaille.
Oli aika, jolloin oli työtä, rakennettiin Suomea.

Sitten tuli kokoomuksen aika, 1987. Siitä asti on kaikkea purettu, purettu säännöstelyä, valuutta valutettu ulkomaille.

Että kannattais vähän miettiä mitä äänestää, tai äänestääkö ylipäätään.
tommi
 
Viestit: 16
Liittynyt: 15 Huhti 2011, 06:30

Re: Zetorin kunnostusta 2

ViestiKirjoittaja Z5945 » 12 Maalis 2013, 08:25

Niinpä, ei oikein kiinnosta äänestää kun eduskunnassakin näyttää hyvin suuri osa olevan vain oman edun tavoittelijoita.

Ostin laakerin kampiakslin päähän, kiinalainen olisi maksanut 4 euroa eurooppalainen maksoi 10 euroa, ostin periaatteesta eurooppalaisen(tai todennäköisesti sekin oli valmistettu jossain kaukoidässä, koottu vain euroopassa tai jotain vastaavaa)

Lipeää vähän aiheesta jo tämä.

Ensi viikonloppuna olisi ajatuksena saada traktori takaisin neljälle pyörälleen, mutta kiirettä pitelee joten saa nähdä ehtiikö...Pitää koittaa muistaa ottaa kuviakin..
Z5945
 
Viestit: 98
Liittynyt: 01 Joulu 2011, 13:32

Re: Zetorin kunnostusta 2

ViestiKirjoittaja Rokressi » 12 Maalis 2013, 08:49

Saahan sitä välillä lipsuakkin aiheesta, elävöittää kummasti juttua. Aihe oli kuitenkin niin hyvä, että avasin uuden otsikon siitä tuonne, viewtopic.php?f=19&p=1601#p1601
Toivottavasti on aiheeseen kiinostusta muillakin, että saadaan vilkasta keskutelua yhteiskuntamme polttavista asioista.
Avatar
Rokressi
Site Admin
 
Viestit: 738
Liittynyt: 30 Maalis 2011, 09:46
Paikkakunta: Juuka

Re: Zetorin kunnostusta 2

ViestiKirjoittaja Z5945 » 18 Maalis 2013, 07:53

Trattori on sitten takaisin neljällä pyörällä, aikaa kulutettiin 5 tuntia kahden ihmisen voimin. Vähän harmittaa ettei ole ihan tarkkaan kaikkia tunteja laittanut ylös, mutta kyllä niitä aika äkkiä paljon kuluu, ja pitäisi tietysti nekin aina ottaa huomioonkun korjauksen hintaa miettii. Jos alat omille tunneille hintaa laskea niin äkkiä aika kallista.

Kuvia..



Kuva



Kuva


Kuva



Kuva
Z5945
 
Viestit: 98
Liittynyt: 01 Joulu 2011, 13:32

Re: Zetorin kunnostusta 2

ViestiKirjoittaja Z5945 » 18 Maalis 2013, 08:06

Mitään ihmeellistä tuossa ei kai sattunut vastaan, uudet osat paikoilleen ja kasaan. Ainakin kampiakseli pyöri herkästi joten ei ainakaan hirveän käyrässä ole mutta eihän sitä voi ihan tarkkaan niin sanoa. Mutta aika näyttää.

Kiertokangissa oli puslat valmiina paikoillaan ja ne oli hoonattu sopiviksi ja männät laitettiin paikoilleen kylmiltään. Luin korjaus oppaasta että olsiko ollut että olisi pitänut mäntä lämmittää 90 asteiseksi öljy kylvyssä tai jotain vastaavaa niin menisi helposti.

Osissa oli aika sitkeä varastorasva.

Hammaskehän laittoi isäni paikoilleen lämmittämällä sen hellan päällä, vanhan sai pois poralla ja rälläkällä. Kovin työ oli kuulemma ollut tulen tekeminen hellaan.

Kiristykset oikeisiin momentteihin. Nuo uudet kiertokanget pystyi vielä lukitsemaan sokilla. Joku on siitäkin pelotellut että vanhat saattavat kuulemma aueta. Varmaan näinkin voi käydä jos eivät ole pultit suunnilleen yhtä kireällä.

Kytkin levy paikoilleen pulikan avulla ja sitten kone paikoilleen, sekin meni ilman isompia. Kytkimen säätö, siitä olikin kaikki varat jo käytetty mutta olihan se kytkin levykin jo ihan loppu.
Z5945
 
Viestit: 98
Liittynyt: 01 Joulu 2011, 13:32

Re: Zetorin kunnostusta 2

ViestiKirjoittaja Z5945 » 18 Maalis 2013, 08:29

Ja loppu kevennyksenä, Isä sanoi että nyt kun tuo tulee kuntoon voit viedä sen vaihtoon ja hankkia Valmetin. :D heh
Z5945
 
Viestit: 98
Liittynyt: 01 Joulu 2011, 13:32

Re: Zetorin kunnostusta 2

ViestiKirjoittaja jusape » 18 Maalis 2013, 19:26

Vai jotta valluun pitäis vaihtaa, tiedä häntä sitten olisko yhtään parempi moinen.... ainakaan joidenkinmallien osasaanti, jos hiukankaan erikoisempaa, kuin moottorin osaa tarttis....
jusape
Zetor-mies
 
Viestit: 127
Liittynyt: 01 Maalis 2012, 14:53
Paikkakunta: Yläne

Re: Zetorin kunnostusta 2

ViestiKirjoittaja Z5945 » 19 Maalis 2013, 08:13

No joo vitsit vitseinä..., jos tosiaan miettii 80-luvun valmettia ja 80-luvun zetoria niin vähänpä taitaa loppujen lopuksi olla eroja.

Ja enpä tiedä on niissä hirveästi eroja uusissakaan. Kaikilla varmaan saa työt tehdyksi...

Eipä tuota olla pois viemässä(eihän tuolla zetorilla ihan oikeasti tällähetkellä ole mitään vaihtoarvoa ainoastaan käyttöarvo).

Eilen tosin aloin miettiä kun muistelin vm-80 602(tosin takavetoinen) ja tätä 5945:sta että mitä eroja niistä löytyy.

Onhan niissä eroja molemmisssa hyviä ja huonoja puolia.

Tai no jos saat työn oli se sitten mitä tahansa tehdyksi niin onko siinä traktorissa sitten oikeasti mitään huonoa?

Taidanpa jättää paremmuuden pohtimisen kokonaan poies ja keskittyä siihen työntekopuoleen.
Z5945
 
Viestit: 98
Liittynyt: 01 Joulu 2011, 13:32

Re: Zetorin kunnostusta 2

ViestiKirjoittaja V-M » 24 Maalis 2013, 21:48

Miten on toiminu tilaukset tuon viron maanviljelijäin tavaratalon kautta,olettako sieltä tilanneet,puhelimellako vai netillä tilaukset ja miten maksu?/toimitustapa
Avatar
V-M
Valvoja
 
Viestit: 385
Liittynyt: 06 Huhti 2011, 19:11

Re: Zetorin kunnostusta 2

ViestiKirjoittaja Z5945 » 25 Maalis 2013, 08:29

Minulla ainakin toiminut hyvin, toimitukset ovelle ja jos tilaa kerralla riittävän määrän ja tiistaina tiettyyn aikaan niin toimitus on myös ilmainen.

Sähköpostin välityksellä olen ollut yhteydessä ihan suomen kielellä kun Eestiäkään en osaa kuin hiukkasen, kai sinne soittaakin voi. Mutta olen miettinyt että sähköpostia on helpompi tavailla kummassakin päässä.

Tilaus vaatii kirjautumisen, tilaan tavarat ja sieltä tulee ennakkomaksu, kai se sääntöjen mukaan menee että siitä pitäisi maksaa ensin osa ja sitten kun tavarat tulee niin loput. Mutta minulla on toiminut niin hyvin että olen kyllä tainnut maksaa kerralla aina koko pompsin, kaikki tavara on tullut mitä tilattukin on. Ja palvelu on ollut hyvää.
Z5945
 
Viestit: 98
Liittynyt: 01 Joulu 2011, 13:32

EdellinenSeuraava

Paluu Zetor ja Ursus traktorit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron