6045 ohjauksesta asiaa

Kysymyksiä, kommentteja ja remonttivinkkejä kaikkiin Zetoreihin ja Ursuksiin

6045 ohjauksesta asiaa

ViestiKirjoittaja jumankekka » 29 Tammi 2015, 17:35

Arvon zetkamiehet. Kertokaappa missä voi olla vika, kun tässä viikko takaperin tulin lumitöistä ja ihan normaalisti ajelin zetorin tallin eteen parkkiin. Mitään ongelmia ei ollut ja kaikki toimi kun sammutin.
Sitten kävi kovat pakkaset. En raskinut kiusata toista vaan annoin seisoskella. Nyt kun tuli lauhempaa ja ajattelin lähteä taas lumitöihin, niin eipä zetkan ohjaus kääntynyt markkaakaan. Tottakai ajattelin että siellä on jotain jäässä, mutta kun lämmittelin ohjaussylinterin + sen venttiilikopan, simpukan, iskunvaimentimen ja katsoin että öljyäkin tehost.säiliössä on niin piti alkaa ihmettelemään. Nyt kun kelitkin on ollut jo useamman päivän plussalla, niin en usko jäänkään olevan vian syy.
Mikä ihme voi mennä jumiin vajaan viikon paikallaan olon aikana niin, että ei käänny ratti kuin sen mitä klappi antaa periksi.
Keulan nostin ilmaan ja renkaista kun heilutteli niin kyllä ne sen jonkun sentin kääntyy edestakaisin mitä nyt väljyyttä vanhassa on. Ratista ei kuitenkaan milliäkään. En millään viitsisi turhaan alkaa mitään purkamaan, ennen kuin jollain kokemusta ja/tai ideoita omaavalla voisi olla jokin järkevä syy tuolle ihmeellisyydelle. :paaseina:
jumankekka
 
Viestit: 8
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 15:03

Re: 6045 ohjauksesta asiaa

ViestiKirjoittaja Rokressi » 29 Tammi 2015, 18:51

Öljyä ilmeisesti tulee paineella pumpulta? Tai olisko joku kuminpalanen irronnut letkun sisäpinnalta ja tukkinut banjopultin reiät tai jotain muuta. Mikään säätöjuttu tuskin lienee, kun niissä yleensä tehostaa vain toiseen suuntaan. Mielenkiintoinen tapaus :raaputi:
Avatar
Rokressi
Site Admin
 
Viestit: 730
Liittynyt: 30 Maalis 2011, 09:46
Paikkakunta: Juuka

Re: 6045 ohjauksesta asiaa

ViestiKirjoittaja Vallumaister » 29 Tammi 2015, 18:55

aika erikoinen vika, kun kyseessä kuitenkin on ilmeisemmin tehostettu mekaaninnen ohjaus, eikä obitrooli ohjaus.
Zetor 7745+sarjoitettu ek
Valmet 605
Valmet602
Ford 5000 um3
Avatar
Vallumaister
 
Viestit: 58
Liittynyt: 28 Tammi 2012, 17:36

Re: 6045 ohjauksesta asiaa

ViestiKirjoittaja Rokressi » 29 Tammi 2015, 19:05

Jospa irrotat sen tehostimen toisenpään ja koitat sitten ohjausta. Saa silleen suljettua ainakin ohjausvarsien mekaanisen vian pois. :tuumaus:
Avatar
Rokressi
Site Admin
 
Viestit: 730
Liittynyt: 30 Maalis 2011, 09:46
Paikkakunta: Juuka

Re: 6045 ohjauksesta asiaa

ViestiKirjoittaja jumankekka » 29 Tammi 2015, 19:38

Rokressi kirjoitti:Jospa irrotat sen tehostimen toisenpään ja koitat sitten ohjausta. Saa silleen suljettua ainakin ohjausvarsien mekaanisen vian pois. :tuumaus:

Tätä ajattelin kokeilla, on vaan niin s****nan tiukassa se "raidetangon" pää, ja lyömään ei mahdu.
jumankekka
 
Viestit: 8
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 15:03

Re: 6045 ohjauksesta asiaa

ViestiKirjoittaja PorinMatti » 30 Tammi 2015, 09:26

Eikös tuon voi koittaa siten, että laittaa käden tohon sylinterin varteen ja käskee jonkun vemputtaa rattia. Kyllä pitäisi tuntua liike sylinterin varressa/sylinterissä, jos painetta tulee. On noissa vanhoissa nivelissä aina sen verran klappia....
Massikka 4245 -98
Exät Zetor 6245 -89
Zetor 5711 -75
Valmet 500 -68
Avatar
PorinMatti
 
Viestit: 32
Liittynyt: 17 Marras 2014, 22:26

Re: 6045 ohjauksesta asiaa

ViestiKirjoittaja jumankekka » 30 Tammi 2015, 17:06

PorinMatti kirjoitti:Eikös tuon voi koittaa siten, että laittaa käden tohon sylinterin varteen ja käskee jonkun vemputtaa rattia. Kyllä pitäisi tuntua liike sylinterin varressa/sylinterissä, jos painetta tulee. On noissa vanhoissa nivelissä aina sen verran klappia....

No on klappia on, se heiluu ja nytkyää vaikka kampe ei olisi edes käynnissä. Letkutkin heiluu kuin :huikkaa: Ja siksi sitä ei sillä tavalla saanutkaan selville.
jumankekka
 
Viestit: 8
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 15:03

Re: 6045 ohjauksesta asiaa

ViestiKirjoittaja hapa » 02 Helmi 2015, 06:13

Joko vika löyty?
hapa
 
Viestit: 59
Liittynyt: 16 Maalis 2012, 17:00
Paikkakunta: Taivalkoski

Re: 6045 ohjauksesta asiaa

ViestiKirjoittaja jumankekka » 02 Helmi 2015, 06:44

hapa kirjoitti:Joko vika löyty?

Ei oo vielä löytynyt työkalua, että sais sen ohjaussylinterin pallonivelen irti rungosta. Viimeviikko oli työhommissa niin kiire ettei ehtinyt alkaa tekemään. Jonkinlainen kiila pitää alkaa tänään värkkäileen josko sillä sais lyötyä. Muuten menee rälläkkähommiksi..
jumankekka
 
Viestit: 8
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 15:03

Re: 6045 ohjauksesta asiaa

ViestiKirjoittaja Vallumaister » 02 Helmi 2015, 17:56

halpahalleissa ja autotarvikliikkeissä on myynnissä tälläsiä http://tuontitukku.fi/tuote/pallonivele ... 609720595/ joilla niveletlähtee helposti;)
Zetor 7745+sarjoitettu ek
Valmet 605
Valmet602
Ford 5000 um3
Avatar
Vallumaister
 
Viestit: 58
Liittynyt: 28 Tammi 2012, 17:36

Seuraava

Paluu Zetor ja Ursus traktorit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa