Kirjoittaja romujoonas » 19 Joulu 2015, 10:23
Kyllä se kahden vaihteen samanaikainen päällemeno johtuu yleensä siitä, attä vaihdekepin alapään nuppi ja siirtäjien hahlot ovat kuluneet sen verran, että kepin pää pääsee luiskahtamaan ennen aikojaan pois. Se tappi-jousisysteemi voi vetäistä vanhan vaihteen takaisin kunnolla päälle, jolloin muut vaihteet liikkuvat vapaaasti, ja uusi menee päälle. Oma kokemukseni on, että kaksi pykälää enee päälle yleensä silloin, kun hätäilee vaihtamisen kanssa, eikä jaksa siirrellä keppiä kulmikkaasti vaihdekaavan mukaan.
Pikaparannus tien päällä onnistuu vaikkapa tuolla Porkkalan tunkkauskeinolla, eli mittariston alta peltikotelo pois, ja vaihdekepin juuripaakku irti. Sitten vain nytkyttelemään takapyörää eestaas ja vääntämään siirtäjät suoraan riviin. Sitten keppi takaisin ja hitaasti sekä huolellisesti vaihteita päälle.
Olen korjannut noita täyttämällä. Jos siirtäjissä on pahat kolot, ne pitää ottaa irti ja hitsata kolot täyteen. Sitten hiotaan pinnat suoriksi ja kasataan. Kepin pääkin on usein kulunut, myös siihen auttaa hitsikoneen lanka. Zetorissahan se päänuppi on nivelöity varren päähän, ja on kyljistään litteä.
Edit:
Niitä hauleja, tappia ja jousia on kahdessa paikassa. En ole purkanut Zetoria tuolta osin, mutta muissa vastaavissa laatikoissa on ollut sellainen rakenne, että siirtäjätankojen väleissä on tapit, joiden pituus on sellainen, että tapin pään pitää olla akselissa olevassa urassa, muuten se ei mahdu paikalleen. Tangoissa on ura vapaa-asennon kohdalla, eli kun vaihde on päällä, viereisen tangon ei pitäisi mahtua siirtymään pois vapaa-asennosta. Kuitenkin nuo tapit kuluvat, joten sekin onnistuu.
Vaihteen lukitsee paikalleen pystysuuntaisessa reiässä oleva, jousen painama tappi tai kuula. Sille on jokaisessa tangossa kolme uraa, vapaan lisäksi molemmille vaihteille. Tämä vaihdelukko pitää vaihteen kunnolla päällä, ettei se valu itsekseen vapaalle tai vedä vain hampaan kulmilla.
Uusia osia voi laittaa, mutta kulumien täyttäminen hitsaamalla ja hiominen suoriksi on merkittävästi halvempaa. Kummallakin konstilla vaihteiston saa toimimaan ongelmitta.